TCD

HOMO AALTO” eli yrittelijään muotoilijan lyhyt evoluutiokertomus - 09.2012

Julkaistu Ornamotiedotteen hallituksen palstalla

Homo Sapienssin luontainen pyrkimys kauneuden ja toiminnallisuuden tavoitteluun on yhtä vanhaa perua kuin taipumuksemme kaupankäyntiin. Kun pää kumarassa kulkeva esi-isämme sai valmistettua tappavan tyylikkään kivikirveen, saattoi hän käyttää tätä omien tarpeidensa ohella myös kauppatavarana. Aikojen saatossa ovat tuotteiden valmistusprosessit sekä kaupankäynnin logiikka muuttuneet monimutkaisimmiksi ja koko yhteiskunta tätä myötä monialaisemmaksi ihmisten erikoistuessaan omiin lokeroihinsa.

Koska maailmassa kuitenkin ainoastaan muutos on pysyvää, on globalisaation krapulassa vellova kansainyhteisö jälleen uuden murroksen edessä. ”Homo economicus” on kuulemma ampunut itseään jalkaan ja raahautuu enää vaivalla perässä. Jos se reippaammin etenee, tapahtuu tämä vain muiden kannatellessa. Kellokorttilaisten kasti vuorostaan jää rannalle tuotantolaitosten laittaessa lapun luukulle ja seilatessa halvemman työvoiman perässä sinne missä pippuri kasvaa. Muotoilijat ja taidekäsityöläiset vuorostaan kaikista taiteellisista taipumuksistaan, geeneistään sekä kyvyistään huolimatta eivät ole saaneet suomalaisen muotoilun kansainvälistä menestystä nostettua sinne missä sen kuuluisi olla (huipulla) tai edes sinne missä se menneen vuosisadan keskivaiheilla tuppasi olemaan (huipulla, tai ainakin liki).

Kysymys siis kuuluu: Kuka meidät pelastaa? Vastaus tähän kuuluu luonnollisesti ja oikeutetusti: Me itse! Tämä aiheuttaa kuitenkin kiusallisen lisäkysymyksen: Kuinka? Tässä vaiheessa on otettava luonnollisesti ja oikeutetusti aikalisä ja pohdittava kysymystä tarkemmin. Vastausta voi tietenkin lähteä hakemaan sieltä missä alan vastauksia ja kysymyksiä kypsytellään, Aalto yliopistosta. Jos kolmen eri alan oppilaitoksen toisiinsa limittäminen toimii myös käytännössä niin kuin juhlapuheissa määritellään ja maanitellaan, puskevat ne ulos muuttuvan maailman haasteisiin valmennettuja monialaisia osaajia. Kutsuttakoot siis tätä nahkansa luonutta uutta suomalaisen muotoilijan ihannetyyppiä ”Homo Aalloksi”, ihmiseksi jossa taiteellinen herkkyys yhdistyy kaupalliseen iskukykyyn. Elämänkoulusta valmistuneet alalle pyrkijät ovat kuitenkin joutuneet sisäistämään oheiset ominaisuudet vielä selkeämmin ja konkreettisemmin.

Menestyäkseen (tai edes pärjätäkseen) on muotoilijan siis omattava luovuutensa ohella aimo annos yrittäjyydeksi kutsuttua ominaisuutta. Tämä ei sinänsä ole edes karkeana yleistyksenäkään mikään mahdoton väite, sillä kuten LinkedInin perustaja Reid Hoffman totesi suosittua fraasia mukaillen: olemme kaikki oman elämämme yrittäjiä. Tästä huolimatta on viime aikoina jälleen eri medioissa puitu tiuhaan nuorison haluttomuutta ryhtyä yksityisyrittäjäksi. Kun esim. yrittäjyyden mallimaassa Yhdysvalloissa nuoret haaveilevat perustavansa Facebookin kaltaisia menestysyrityksiä, haaveilee suomalainen nuori vuorostaan pääsevänsä menestysyritykseen töihin.

Pelastajaksi ja imagon kiillottajaksi nuorisoyrittäjyydelle onkin löydetty luovien alojen nuoret puurtajat, joille yrittäjyys ei ole keino rikkauksiin ja arvostukseen, vaan usein ainoa realistinen, riippumaton sekä joustava tapa toteuttaa itseään. Vaikka mobiilisovelluksia brainstormaavat startup entrepeneuerit vievät Angry Birds huumassa suuremman palan kakusta mediahuomiossa (sekä vielä suuremman palan bisnesenkeleiden ja virallisten tukijärjestelmien investoinneista riski- ja kasvuyrityksiin), ovat kivikirveen muotoilijan suorat perilliset myös tuoneet itsensä tykö osana kansallista voimavaraa. ”Design on kaikkialla” kun on lause, johonka voi hyvin kuvitella törmäävänsä jopa ala-asteen ympäristöopin kirjassa. Viimeksi itse työ ja elinkainoministeri Jyri Häkämies maalaili Teoston asiakaslehdessä, että ”luovilla aloilla vain taivas on kattona.” Samassa haastattelussa Häkämies myös muistutti eri alojen risteyskohdassa tapahtuvan sähköisyyden olevan eräs menestyksekkään tulevaisuuden tärkeimmistä rakennuspalikoista, kansainvälistymisen ja viennin muodostaessa toisen. Muistutettakoot että viimeiseksi mainittu tekijä on internetin avulla jokaisen ulottuvissa.

Vaikka mahdollisuudet menestykseen olisivatkin periaatteessa rajattomat, on usein käytännössä itsensä elättäminen karikkoista luovien töiden kautta. Vaikka niiden antama henkinen tulos olisikin plussan puolella, olisi toivottavaa että siitä saisi myös rehellisen taloudellisen korvauksen, jota myös kassavirraksi kutsutaan. Näitä virtoja luova yrittäjä usein pienistä puroista ja suonsilmistä kalastelee. Tämän lisäksi on yritteliäällä muotoilijalla vastassaan muidenkin pien- ja yksityisyrittäjien kohtaama karu totuus: he ovat jääneet altavastaajiksi sosialistisen hyvinvointiyhteiskunnan valttikortteja jaettaessa. Sairaspäivärahan puute, verokarhun armoton käpälä, byrokratian joustamattomuus kassavirran tyrehtyessä sekä itselleen maksetun eläkkeen korkea hintalappu ovat hintana oman tiensä kulkemisesta. Tämän lisäksi tulee kaupanpäälle Suomessa ilmenevä tapa suhtautua yksityisyrittäjiin onnen, mammonan ja kunnian kalastelijoina: potentiaalisina veronkiertäjinä ja henkisinä laukkuryssien perillisinä, jotka kauppaavat osaamistaan kuin lasihelmiä.

Tämä on osittain seurausta siitä, että yrittäjän on oltava ylpeä ja innostunut siitä mitä tekee, vaikka kyseisiä luonteenpiirteitä ei näillä lakeuksilla hyvällä katsottaisikaan. Yrittäjille tehtyjen kyselytutkimusten perusteella, edes korkeammatkaan ansiot eivät houkuta kaikesta huolimatta yksityisyrittäjää takaisin palkkatöihin. Vapaus ja peloton suhde työntekoon kun ovat vuorostaan näillä lakeuksilla arvossaan. Yksityisyrittäjän arki on siis kovaa ja muotoilijana toimivan yksityisyrittäjän arki vielä kovempaa. Toisaalta yksityisyrittäjällä menee kovaa ja muotoilijana toimivalla yksityisyrittäjällä vielä kovempaa. Ainakin jos niin haluaa uskoa ja on sen eteen valmis tekemään kovasti työtä. Yksityisyrittäjyys ei suinkaan ole ainoa toimiva ratkaisu. Oman paikkansa voi löytää myös osana laajempaa kokonaisuutta, esimerkiksi oman alansa taitajana monialaisesta ja joustavasta suunnittelutoimistosta tai kenties jopa arvostettuna outolintuna valtiollisesta virastosta.

Suomi on aikaisemmin tukenut vaurauttaan laajaan metsäpinta-alaan: vihreään kultaan. Aikana jona perinteiset sinivalkoiset metsäyhtiöt korjaavat satoaan samban tahtiin, sikiää Homo Aalto maanlaajuisesti ja ottaa ensiaskeliaan liukasta mutta hedelmällistä maaperää vasten. Se saattaa olla vielä yrittäjänä vihreä mutta maalleen kullan arvoinen.

Tatu Ahlroos 2012 - tatu@tcd.fi

Ohessa kuva kirjoittajasta auringonlaskun valossa (vaikka auringonnousu sopisi aiheeseen osuvammin).

TA

MUUT BLOGIMERKINNÄT

TAKAISIN ETUSIVULLE