VIESTIEN JA VISIOIDEN AUDIOVISUALISOINTI: MUUTA YLEISÖSI KATSELIJASTA JA KUUNTELIJASTA KOKIJAKSI Tapamme esiintyä puhumalla ei ole muuttunut antiikin ajoista muuten kuin vaatteidemme puolesta. Samat neuvot pätevät edelleen mutta moderni esiintymistekniikka on tullut mukaan viestiemme muotoilemisen ja välittämisen tueksi. Hyvää esitystä varten tarvitsemme kumpiakin painavan ja innostavan asian lisäksi. Osaammeko yhdistää nämä tekijät? Näkemieni ja kuulemieni esitysten perusteella osaamme tämän varsin hyvin. Riittääkö se? Saako ja voiko pyytää enemmän? Voisiko näkemisen ja kuulemisen nostaa kokemukseksi? Saako seminaareissa haastaa itseään ja yleisöään? Jos vastasit oheisiin kysymyksiin järjestyksessä seuraavasti: EI, KYLLÄ, KYLLÄ, KYLLÄ, niin jatka lukemista.
INFORMAATIOTA SILMIEN KAUTTA Pelkkään tekstiin pohjaavien esitysten harjoittaminen on lähes rikollinen teko yleisön kestävyyden kannalta. Pelkästään pitkään paikallaan istuminen seminaarien yhteydessä on omiaan passivoimaan ihmisen kykyä ottaa informaatiota vastaan. Siihen kun lisätään pitkin ruutua asemoitujen tekstipohjaisten signaalien tihrustelu (etenkin lounaan jälkeen) on kokemuksena enemmän passivoiva kuin innostava. Olemme tottuneet visualisointiin jo käyrien, palkkien ja piirakoiden kautta ja osaamme lopettaa esityksemme hauskaan epävirallisen luonteiseen kuvaan. Olemme kuitenkin, sekä ajattelumme että käyttämiemme ohjelmien suhteen, rajoittaneet itsemme lähes automaattisesti A4-kokoisen kirjallisen esityksen laatimiseen, kun meidän pitäisi suhtautua screenille heijastettuun informaatioon kuin elokuvaan tai julisteeseen. Ohessa muutama esimerkki naapurista 20-luvulta, kun taiteilijat pyrkivät löytämään keinoja esittää usein monimutkaiset poliittiset manifestit osittain lukutaidottomalle kansalle. Kuten nykyajan mainosgraafikoilla, oli heilläkin funktiona innostaa, myydä ja motivoida yhdistämällä valokuvia, tekstiä ja grafiikkaa. Toisin sanoen mistään uudesta ja mullistavasta viestien konstruktiivisesssa visualisoimisessa ei ole kysymys. Liikkuvista kuvista taas voimme oppia rytmiä ja dramatiikkaa. |
|---|
INFORMAATIOTA KORVIEN KAUTTA
Lapsille opetetaan asioita laulaen siksi että ne olisi helpompi oppia. Olemmeko aikuisina niin paljon kyvykkäämpiä oppimaan, etteikö tästä olisi hyötyä meillekin? Opittavat asiat muuttuvat tosin iän ja ajan myötä moniulotteisemmiksi, jolloin yhteen värssyyn ei saada mahdutettua kaikkea tarvittavaa informaatiota.
Toisaalta voitaisiin käänteisesti todeta: jos yrityksen strategiaa ei saada yhteen kertosäkeeseen mahdutettua, onko sen omaksuminen muillakaan menetelmillä helppoa. Kuinka paljon meille jää kalvosulkeisista käteen? Kaikkea ei tarvitse toki muistaa, mutta kuinka varmistaa, että oikeat asiat jäävät päähän? Päähän jäämisessä on pop-musiikilla kadehdittava asema. Jokainen tietää mitä tarkoittaa, kun biisi ”jää päähän soimaan”; radiosta kuultu esitys jättää muistijäljen, josta emme edes halutessamme pääse eroon.
Kolmen minuutin pop-kappale ei pyri kertomaan yhtä paljon kuin Shakespeare yhdessä näytelmässä tai Beethoven yhdessä sinfoniassa. Se pyrkii tiivistämään saman kokemuksen nopeasti omaksuttavaan muotoon. Jos halutaan tuoda esille useampi viesti, voidaan ne jakaa eri kappaleisiin saman teeman mutta eri variaatioiden mukaan ja muodostaa informaation määrän mukaan (levyformaattien kokoa mukaillen): single, maxi-single, ep, kokonainen albumi tai jopa tupla albumi. Oheisilla formaateilla mitataan yhtyeiden rohkeutta (joskus jopa suuruudenhulluutta), miksi ei myös yritysten.
Formaatista ja metodista riippuen ei pituus ole ratkaiseva, vaan levinneisyys, eli tässä tapauksessa kuuluvuus. Nyt kun Nokia-tune pikkuhiljaa hiipuu huumaavasta merenpauhusta vaivaiseksi piipitykseksi on aika esittää perustavanlaatuinen kysymys: onko yrityksesi melodia seuraava Nokia-tune?
On välissä syytä muistuttaa, että emme puhu nyt pelkästä mainosmusiikista ja jingleistä; musiikin käyttö yhteisen päämäärän saavuttamiseen motivoinnin ja ohjaamisen kautta on tuttua armeijasta, urheilusta, uskonnosta ja viihteestä. Kuinka yritysmaailma eroaa edellä mainituista? Onko se tylsempää ja arkipäiväisempää? Onko se niin tappavan tehokasta, että vain tietynlaiset hyväksi havaitut metodit ovat sallittuja? Onko meillä oikeus kokeilla rajojamme ja haastaa itseämme työympäristömme suhteen vain pikkujouluissa?
Koko työyhteisön heittäytymisestä saadaan positiivinen esimerkki kun Tikkurila repäisi 150-vuotisjuhlan kunniaksi Matin ja Tepon Vauhti Kiihtyy-kappaletta hyödyntämällä juustoisuudessaan aseistariisuvan mainosvideon Youtubeen. Vielä suuremman sukseen kyseisessä palvelussa ovat vuorostaan saaneet Finnairin spontaanit ”Flashmob”-esitykset. Viisi miljoonaa katselukertaa henkilökunnan suorittamalle Bollywood-tanssille on nannaa irtisanomisten ja talousvaikeuksien kautta mediassa paistattelevalle yhtiölle. Milloin myös Finnairin johto astuu esiin ja ottaa osaa (Tikkurilan tavoin) hengen nostattamiseen?
Arvovallan ja heittäytymisen välillä on tietty henkinen ristiriita. Sen ylläpitäminen vain periaatteellisista syistä on turhaa. Korkea asema ja suuri vastuu ei tarkoita että meidät olisi hakattu marmorista (suomalaiset on tosin hakattu graniitista, joka ei ole yhtä tyylikäs, mutta huomattavasti kovempi materiaali). Hyvänä esimerkkinä pelottomasta itsensä alttiiksi asettamisesta mukavuus sektorin ulkopuolella on neljän tähden kenraalin ja tuolloin sotaa käyvän suurvallan ulkoministerin Colin Powelin esittämä Village People-yhtyyen Y.M.C.A–hitin tulkinta ASEAN konferenssissa Jakartassa 2004. Tosin siitä oliko Powel tuolloin mukavuus sektorin ulkona vai sisällä, emme voi olla täysin varmoja.
Oheista helposti ymmärrettävää johdattelua seuraa kysymys: Mitä tämä käytännössä tarkoittaa: kuinka soveltaa musiikin voimaa yritysten presentaatioissa?
MITÄ SE VAATII?
Se vaatii rohkeutta, luovuutta ja kykyä heittäytyä ja haastaa. Jos yrityksellä ei näitä ole, kenties uusien esitys metodien käyttö ei ole sille tarpeellista tai hyödyllistä. Jos se taas kokee oheiset termit omakseen voimme tarjota sille mahdollisuuden tuoda itsensä tykö kuuntelijan päähän ja jäädä sinne. Kun viesti on valmis ja päämäärä selvä, löytyvät myös välineet.
PS: se saattaa vaatia myös yrityksen ulkopuolista apua...
Ystävällisin terveisin, Tatu Ahlroos - Sisustusarkkitehti SIO, Tam, DJ - tatu@tcd.fi
