MESTARIN VIERAANA - Yrjö Kukkapuron haastattelu 10.2016
Haastattelu julkaistu Arkkitehtiuutisissa, Teksti ja kuvat - Tatu Ahlroos 2016
Yrjö ja Irmeli tapasivat toisensa jo Taikin pääsykokeissa ja jakavat edelleen studiotilaa rinnakkain.
Olet sanonut että arkkitehtuuri on taiteiden äiti. Ainakin omalla tontillasi olet suhtautunut tähän lauseeseen hyvin vakavasti ja kunnianhimoisesti oman studiorakennuksesi kautta.
Haaveilin aikoinaan arkkitehdin urasta, mutta kun kuulin että ehtona oli pitkä matematiikka, niin asia jäi. Geometria on tässä ammatissa kuitenkin pakko hallita. Voisi kuitenkin todeta, että olen saanut tehdä omaa työtäni arkkitehtien apulaisena, heidän kanssaan yhdessä tehden. Jokaisen tuotteen idea on syntynyt arkkitehtuurin kautta, vaikka siitä olisikin myöhemmin syntynyt standardi johonkin tehtaaseen. Ilman tilallisen funktion vaatimusta en tiedä mitä olisin tehnyt: en varmaan mitään. Vasta viimeaikoina olen ruvennut vähän taiteilemaan, mutta saan silti edelleen inspiraatiota arkkitehtuurin kautta.
Kun tein lasikuidusta kalusteita niin sain idean tästä talosta ja sen kuoreen perustuvasta rakenteesta. Projektissa mukana ollut arkkitehti Eero Paloheimo ehdotti kolmikulmaista muotoa ja totesin että sitten saadaan kolme seinää ja Eero laski tietokoneella muodon. Katto valmistettiin betonista, vaikka se piti alun pitäen toteuttaa 25 mm paksusta lasikuidusta, mutta tästä olisi tullut liian kallista. Se toteutettiin sitten halvemmin ja visuaalisesti kömpelömmin 8 cm paksusta betonista. Tämä kyllä harmittaa, sillä lasikuidusta toteutettuna se olisi ollut ikuinen: betoni taas aikanaan hajoaa.
Ihan hyvin tässä ollaan asuttu ja pelastus tähän lienee, että kuulin rautatievaunuja eristettävän polyuretaanivaahdolla ja keksin pyytää näitä hommia tekevän firman tulla eristämään talon sisäkattoa. He kieltäytyivät ensin, mutta ylipuhuttuani heidät, tuli kaksi miestä pullojensa kanssa ja katon suihkutettuaan olivat kuin kaksi vaahtomöykkyä. Kyseessä on kaksikomponenttiaine, joka ensin suihkutettaessa litistyy katon pintaan nestemäisesti kuin maali ja sitten kemiallisen reaktion avulla alkaa vaahtoutumaan. Katon pintaan roiskutetusta ensimmäisestä kerroksesta tuli niin tiukka, että kosteus ei ole vielä tänäkään päivänä tullut läpi.
Eräänä päivänä käveli tietä pitkin rakennusmestari ja totesi, että onpas teillä eriskummallinen hökötus. Niin on, totesin ja kerroin että meillä on katto-ongelma, kun katon ulkopinta ei maalattuna näytä kestävän. Hän neuvoi, että siihen kiinnitettäisiin pisteliimauksella kumibitumimatto. Tällöin pisteliimaus auttaa siinä, että jos sinne pääsee kosteutta, niin se pääsee sieltä myös pois. Jos näitä kahta onnenkantamoista ei olisi ollut, ei tiedä missä kunnossa talo nyt olisi.
Sinut on aikaisemmin tunnettu miehenä, joka suunnitteli Karuselli-tuolin, mutta tämän rinnalla sinut on opittu tuntemaan viimeaikoina ahkerana Kiinan kävijänä.
Tutustuin yhdeksänkymmentäluvun lopulla Taikissa tohtoriopintojaan suorittavan Fang Hain, joka kutsui minut Kiinaan luennoimaan. En asiasta ensin paljoakaan ajatellut, mutta ei mennyt kuin muutama kuukausi ja sain punaisella tähdellä varustetun kutsukirjeen. Silloin ei vielä paljon ollut länsimaisia vierailijoita Kiinassa eikä liiemmin tunnu olevan Pohjoismaalaisia vieläkään. Suomella on etua Kiinassa entisenä Neuvostoliiton ystävänä. Kiinalaisissa kouluissa luettiin ennen Kiinan ohella vain Venäjää ja Suomalaisen muotoilun yksinkertainen muotokieli nähdään sosialististen ihanteiden mukaisena, vaikka ei se Suomessa juuri sitä alun pitäen olisikaan.
Jos Kiinasta puuttuu tyystin moderni kalusteosaaminen, niin myös perinteinen Kiinalainen kalusteperinne on kommunismin aikana ollut suuressa vaarassa ja epäsuosiossa. Nyt tilanne on murrosvaiheessa: kaksikymmentä vuotta sitten Kiinasta ei löytynyt kunnollista museota jossa olisi nähnyt esimerkiksi Ming-dynastian ajan kalusteosaamista mutta uuden Shanghain museon avauduttua tilanne on toinen. Tällaisia kalusteita pidettiin ennen herrojen hommina, mutta onhan se sitä.
Eräällä Kiinan matkallani pyysin päästä tutustumaan paikalliseen puusepän verstaaseen ja näin tutustuin mestari Yiniin, josta tuli läheinen ystävä ja yhteistyökumppani. Suunnittelin bambu-tuolin jota Yin valmisti yhteen kiinalaiseen toimistorakennukseen noin sata tuolia ja kun kysyin mitä Yin laittaa sille hinnaksi, jouduin tinkaamaan hintaa ylöspäin vähintään sataan dollariin per tuoli. Tämä, kuten muutkin projektit kiinassa, ovat tulleet arkkitehtikunnan kautta. Se on muissakin maissa tosin ihan A ja O jos haluaa pelkistettyjä moderneja kalusteita myydä.
Bambu-kalusteet on valmistettu niin, että ne kulkevat ekologisesti litteissä paketeissa. Tämä oli Unescon virkamiehen vaatimus; olimme Unescon toimistossa Pekingissä ja he olivat valitsemassa Kiinalaista yliopistoa mukaan Bambu-projektiin. Paikalla oli minun ja Fang Hain lisäksi myös professori Nanjingin metsäyliopistosta. Se oli aikamoista höpinää, mutta sitten kuulin kuinka yksi amerikkalaisista Unescon ukoista sanoi, että jos Bambusta tehdään esineitä, niin niiden täytyisi olla pakattavissa niin, että ei kuljetettaisi pääosin ilmaa. Tällöin säikähdin ja keksin heti sillä sekunnilla: Elementtirakenne! Tehdään kalusteet levyistä ja sinne minne päin ne maailmaa kuljetetaankin, niin siellä vasta ne vasta ruuvataan, pinotaan tai laitetaan jollain muulla tavoin kasaan. Sitten projekti lähti käyntiin ja ravasimme Fang Hain kanssa muotoiluasiantuntijoina vuosikausia bambumetsiä. Lopputuloksena oli tuotteiden ohella Unescon kustantama kirja, joka sisältää kaiken mitä bambusta on koskaan tehty.
Kukkapuro kertoo neljästä eri studiostaan löytyvästä prototyypistä (kuvassa etualalla vasemmalta oikealle) ja sitä kautta neljästä vuosikymmenestä. Taustalla Irmeli keskittyy maalamiseen, jota hän on alkanut viimeaikoina grafiikan ohella suosia.
CNC: 2010-luku
Nyt kun olen ruvennut CNC:llä leikkaamista harrastamaan, niin olen innostunut juuri siitä tekniikasta, tekniikka on ollut minulle aina erityisen tärkeää. Korvenrannan puusepän tehdas, jossa nämä valmistetaan, on hyvin edistyksellinen. Vanerit joista nämä leikatakaan valmistetaan vuorostaan 200 metrin päässä verstaasta, joten kuljetusaihe jää kokonaan pois. Tämän lisäksi kaikki hukka mikä työstäessä tulee, käytetään hyväksi tehtaan lämmityksessä. Ekologisuus on nykyään erityisen tärkeää. Lukkomuttereilla viimeistelty rakenne on myös hyvin kestävä ja jos jokin osa hajoaa, niin sen voi uusia. Ruotsalaisille arkkitehdeille kun pidin luentoa niin lupasin näille tuoleille kolmensadan vuoden takuun. Näitä sitten tilattiinkin erään arkkitehdin toimesta Karolinska Institutenin hammaslääkäri-instituutin aulaan vanhaan funkkisrakennukseen kolmekymmentä kappaletta eri väreissä: ruotsalaisittain hieman vaaleammissa.
Bambutuoli: 2000-luku
Kun kuulin että mestari Yin teki tuolinsa ruusupuusta, tuntui vastenmieliseltä olla mukana sademetsien tuhoamisessa, mutta kun bambu löytyi materiaaliksi, niin asiat loksahtivat paikoilleen. Mestari Yin vastusti tosin tätä ensin: ”Se bambu on niin halpaa, niin halpaa…” Mutta nyt Yin tekee jo tuolinsa bambusta. Bambua laminoitaessa suikaleita leikatessa ja yhteen liimatessa 2/3 menee hukkaan, mutta nyt siitä on keksitty ruveta tekemään kuitua jolloin hukka pienenee. Olen kyllä itsekin vierastanut bambussa laminoidessa syntyvää lastulevyn kaltaisuutta ja ruvennut pyytämään, että kalusteisiin laitetaan musta lakka, jolloin ne sopivat hyvin moderniin arkkitehtuuriin. Suunnittelimme Fang Hain kanssa yhdessä East-West nimisen tuolin jossa yhdistyy länsimainen suunnittelu ja virtuoosimainen Kiinalainen puusepän taito.
Postmoderni aulakaluste: 1980-luku
Tämä keltaisella ristikolla varustettu tuoli syntyi kun eräs ruotsalainen arkkitehti esitti, että teepä sellainen aulakaluste missä on katsomista: joka on värikäs veistos itsessään. Elettiin kahdeksankymmentäluvun postmodernismin aikaa ja totesin että osasitpa juuri oikein vaatia. Kokeilin erilaisia muotoja ja toin niitä perusvärien avulla esiin, koska mielestäni muoto oli tärkeämpi, eikä niinkään väri. Kyseinen tuoli on edelleen valmistuksessa ja postmodernismin vaikutus näkyy toisaalta työssäni edelleen.
Fysio: 1970-luku
Kaikista tuoleistani tämä lienee suosikkini, sillä siinä on keskitytty erityisesti ihmisen ergonomiaan. Koin nimittäin voimakkaan ammatillisen valaistumisen aikoinaan Ateneumissa Olli Borgin kurssilla, jossa hän esitteli Ruotsalaisen tohtori Åkerblommin fysiologia tutkimuksia. Tämä kyseinen tuoli on ollut käytössä vuodesta seitsemänkymmentäkuusi saakka. Jalassa oleva nivel toimii yhä, vaikka vähän nitiseekin. Mekanismi on tehty pienessä norjalaisessa maalaiskylässä, kun ei niitä kukaan silloin osannut Suomessa tehdä. Nykyään niitä vuorostaan valmistetaan Kiinassa.
