MODERNISTA ANTIIKKIA - Seminaari yhteistyöstä ja suojelusta 02.2011
Reportaasi julkaistu Arkkitehtiuutisissa
Perjantaina 4.2 alkanut TAIKin ja Arkkitehtuurin laitoksen järjestämä kahden päivän seminaari "sisustusarkkitehtien ja arkkitehtien välisistä yhteistöistä, insinööreistä, suojelusta ja uuden suunnittelusta" otti muun muassa tarkasteluun modernismin ihanteen ikinuoresta ja ajattomasta tyylistä. Tämä näkökulma on viimeaikoina joutunut haasteen eteen tilojen restauroinnin nostaessa esiin kysymykset autenttisuuden, käyttäjien tarpeiden ja taloudellisten resurssien välisistä ristiriidoista.
Seminaariyleisöä ja Max Ernstin seinämaalaus teatteri Corson baarissa Zurichissa
Toinen seminaarin teemoista oli suunnittelijoiden välinen vuorovaikutus. Aalto-yliopiston eri laitosten ja koulutuslinjojen välinen yhteistyö voi kenties antaa jatkossa antaa paremmat mahdollisuudet tilojen suunnittelun, rakentamisen ja käytön tapahtumisesta saumattomana yhteistyönä. Kuten professori Pentti Kareoja puheessaan muistutti, muodostaa modernismin muotokielelle ominainen rakennusten sisä- ja ulkotilan välisen rajan häivyttäminen luonnollisen haasteen arkkitehdin ja sisustusarkkitehdin toimenkuvalle. Onko toisen annettava latua vai olisiko parempi kulkea maaliin rinnatusten?
Sisätila – rakennuksen vai ihmisen jatke?
Seminaarin avasi Dessaun Bauhaus säätiön johtajan Regina Bittner. Hän nosti esityksessään esiin modernin muotoiluopetuksen pohjan luoneen Bauhausin koulun ja etenkin sen kalustemarkkinoille tähdänneen kaupallisen toiminnan ideaalien ja todellisuuden välisen ristiriidan. Vaikka kalusteet olisivatkin tarkoitettu työväestön ja keskiluokan koteihin, niistä muodostui korkeaa elintasoa ja henkistä sivistystä korostavia statussymboleja. Samoja teemoja, joihin sisältyi myös uuden muotokielen kasvatuksellinen rooli ja ajatus kalusteesta demokratian edesauttajana, toi esiin akatemiatutkija Renja Suominen-Kokkonen esityksessään Artekin synnystä ja ensimmäisistä vuosista.
Pitkän uran Lontoon taidekouluissa tehnyt professori Penny Sparke pureutui esiintyjistä kaikkein suorimmin seminaarin aiheeseen sisustusarkkitehtien ja arkkitehtien välisestä yhteistyöstä. Hän esitteli useita kuuluisia kohteita joissa sisustusarkkitehdit, insinöörit, maisemasuunnittelijat ja jopa floristit olivat tuoneet oman ammattitaitonsa mukaan onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Esimerkkinä tilanteesta jossa arkkitehti pyrki käsittelemään sisätilaa kuin kaupunkia Sparke mainitsi Atlantan Regency Hyatt hotellin. Kööpenhaminan Tivoliin ihastunut arkkitehti John Portman halusi luoda saman vapautuneen ja leikillisen tunnelman hotellin aulaan. Hän pyrki ääniä, kasveja, materiaaleja ja liioiteltuja mittasuhteita hyväksikäyttäen luomaan keinotekoisen ulkotilan rakennuksen sisälle.
Jos modernismin ja kansainvälisen tyylin pioneerit sekä Portman olivat pyrkineet häivyttämään sisätilan, teki Tanskalainen Verner Panton aivan toisin. Leipzigin Grassi-museon kuraattori Sabine Epplen toi esiin kuinka hänen psykedeeliset ja leikilliset kokonaisvaltaiset tilansa kääntyivät itseensä ja jättivät ympäröivän arkkitehtuurin ainoastaan statistin rooliin. Tämä tuli voimakkaimmin esiin kuuluisassa Visiona 2-näyttelyssä, joka pyrkii pyöreillä aaltoilevilla pinnoillaan riistämään ihmiseltä liiallisen ryhdikkyyden ja esittämään omalaatuisen utopian, jossa lorvailu muodostaa elämän tärkeimmän sisällön.
Pekka Korvanmaa johdatti kuuntelijat kauas Pantonin utopiasta esitellessään asemasodan aikaista Ilmari Tapiovaaran suunnittelemaa korsua karjalan kannaksella. Modernismin ideaalit ja muotokieli sekä sodan aikana rakennusosien standardisointiin liittyneet tehtävät yhdistettynä Tapiovaaran kaupallisen alan opintoihin muodostivat pohjan yhdelle Suomalaisen kalustemuotoilun suurimmista menestystarinoista, joka viime vuosina on jälleen saanut ansaitsemaansa tunnustusta uudistuotannon kautta.
Tapiovaaran sekä monen muun sisätilojen suunnittelijan kohdalla tuli seminaarin aikana esiin se valitettava tosiasia, että toisin kuin arkkitehtuurin ulkokuori, sisätilat ovat alttiimpia katoamaan osittain tai kokonaan ajan saatossa. Meille jää niistä jäljelle vain valokuvat, tai joskus ei edes niitäkään.
Ympäristösuojelun problematiikkaa
Useissa puheissa vilkahti esiin kertakäyttöisyyden ja tilojen yksipäistämisen synonyymiksi muodostunut Ikea. Tähän yhteyteen voisi esittää huomion, että eikö juuri Ikea edusta Aaltoyliopiston kolmatta perus pilaria eli taloudellista menestystä. Vaikka puhujakorokkeelle ei ollut kutsuttuna markkinavoimia edustavia tahoja ja henkilöitä, taloudellista ulottuvuutta kosketeltiin kuitenkin monessa esityksessä. Mieleenpainuva ja puhutteleva esimerkki kuultiin seminaarin järjestäjän professori Aino Niskasen lauantain ohjelman avanneessa puheenvuorossa. Hän muistutti, että yksi tiloja ja ympäristöjä säilyttävä tekijä on yllättävää kyllä köyhyys.
Tommi Lindh Ympäristöministeriöstä esitteli ansiokkaasti rakennussuojelun historiaa, tavoitteita ja käytäntöjä. Virallisten instanssien lisäksi hän toi Aino Niskasen tavoin esiin myös kansalaisten mahdollisuuksien ja halukkuuden tärkeyden ympäristön suojelemisessa, tärkeänä esimerkkinä Louis Sparren toimet historiallisen Porvoon suojelemiseksi 1830-luvulla. Ajankohtaisempana esimerkkinä oli Niskasen esille tuoma Malmin lentokentän toiminnan jatkuminen. VR:n makasiineista olisi tosin voinut mainita tapauksena, jossa voimakkaasta kansalaisten aktiivisuudesta huolimatta rakennukset menetettiin.
Lindh muistutti hieman pessimistisesti mutta ehdottoman realistisesti, että laeista huolimatta loppupelissä kysymys on yksilöiden (omistajan) halusta ja paneutumisesta kohteen säilyttämiseksi. Konkreettinen esimerkki tästä saatiin kun rakennustaiteen museon tutkimuspäällikkö Juhana Lahti esitteli Aarne Ervin Kansallisosakepankille Otaniemeen 1951 suunnittelemaa kasinoa. Sen alkuperäisissä tiloissa toimii vielä tänäkin päivänä ravintola, jonka pitäjä on asiaan paneutuen sekä alkuperäisiä materiaaleja kunnioittaen pyrkinyt omaehtoisesti vaalimaan tilan luonnetta.
Yksilön vastuun tärkeys ympäristön suojelemisessa tuli esiin myös Museovirastoa edustaneen Sirkka-Liisa Jetsosen esimerkissä Porthanian peruskorjauksen problematiikasta. Hyvänä esimerkkinä Jetsonen kertoi Porthanian työmaalle laaditusta työmaataulusta, jossa kerrottiin kyseessä olevan ainutlaatuinen suojelukohde. Näin korjausurakan jokainen työntekijä tiesi työnsä jäljen arvon ja vastuun.
Puhtautta, patinaa vai puhdasta sekamelskaa?
Arkkitehti Mikko Heikkisen puheenvuoro toimi innostavana esimerkkinä henkilökohtaisesta kasvutarinasta. Mc Donald´sin pääkonttoria ja ravintolaa suunnitellessaan Heikkinen pyrki luistamaan puhtaan arkkitehtuurin vaatimuksista, pistämällä pakan esteettisesti sekaisin jo suunnitteluvaiheessa. Käytäntö oli opettanut, että kaupalliseen käyttöön alistetussa kahvila- ja ravintolatilassa se tapahtuu käyttäjän toimesta ennen pitkää joka tapauksessa. Sen lisäksi että käyttäjä kuorruttaa tilaa kaupallisilla signaaleilla, esteettömyys ja hankintalaki asettavat omat haasteensa suunnittelijan pyrkimyksille luoda kokonaistaideteos. Suunnittelijan maailmantuskaa lieventää, jos käsitetään sisustukset elämän näyttämöinä, kuten seminaarin alaotsikko toteaa.
Oman tulkintansa arkkitehtuurista suunnittelijan intuitioihin perustuvana kokonaistaideteoksena toi lavastaja Markku Pätilä. Hänen esittelemät hylätyt teollisuustilat ja talot olivat muodostuneet vaikuttaviksi kokonaisvaltaisiksi elämyksellisiksi tiloiksi. Koin ja ruosteen raiskaamina ne muodostivat antiteesin modernismin uuden viehätykselle ja muistuttivat sattuman sekä ajan hampaan toimivan myös yhtenä rakennettua ympäristöämme muokkaavana tekijänä.
Kahden päivän, kuudentoista tunnin ja kahdentoista innostavan puhujan jälkeen Pekka Korvenmaa lopetti seminaarin päästääkseen ihmiset lauantaisaunaan. Seminaari tarjosi jokaiselle osallistujalle monia kysymyksiä lauteille haudottaviksi, mutta silti muutama asia olisi voinut saada enemmän painotusta. Tilojen käyttäjän/omistajan, rakennuttajan, kalustemuotoilijan sekä sisustusarkkitehdin näkökulma olisi ollut tervetullut seminaarin tarjontaan. Heidän suunnalleen tuli esiintyjien ja yleisön suunnalta muutama letkautus, jotka nyt jäivät ilman vastinetta. Hieman silmiin pistävää oli myös nuorten tekijöiden puuttuminen esiintyjäkorokkeelta (sekä osittain myös yleisöstä), sillä juuri heidän niskallaan lepää vastuu tulevaisuudesta: uuden rakentamisesta ja vanhan vaalimisesta.
Teksti ja kuvat - Tatu Ahlroos 2011
