PROSENTTI TAITEELLE - Katsaus prosenttitaiteeseen 09.2014
Reportaasi julkaistu Arkkitehtiuutisissa
Prosenttitaiteen tulevaisuutta esiteltiin Helsingin Arabianrannassa 14.5.2014. Samalla tutustuttiin taidekoordinaattori TaT Tuula Isohannin johdolla Arabianrannan taideteoksiin.
Tutustuminen kattavaan osaan alueen kahdestakymmenestäneljästä teoksesta alkoi itseoikeutetusti kaupungin taidemuseon kokoelmiin kuuluvasta Tapio Wirkkalan puistosta, jonka suunnittelusta vastasi yhdysvaltalainen Robert Wilson. Kuuteen neliöön jaettu pinta-ala, viittaa talon rakenteeseen: avoimeen rakennukseen jonne kaupunkilaiset ovat kutsuttu oleskelemaan. Alhaalta päin valaistut lasiset kulmahuoneet antavatkin harvinaisen elämyksellisen mahdollisuuden iltaiseen oleskeluun. Muistutus julkisen taiteen haasteista ja haavoittuvuudesta oli tullut jälleen ilkivallan toimesta esiin, kun hieman ennen kiertokävelyä puistossa sijainnut antiikkinen marmoritakka oli isketty hajalle. Takka oli nyt korjauksessa ja palautetaan arpineen entiselle paikalleen.
Hyvä esimerkki arkkitehtuuriin rakenteellisesti integroidusta taiteesta on porttikongin seinään istutettu Anne Siirtolan teos Arjen palasia. Tiilien välissä on taiteilijan alueelta keräämiä posliinin palasia. Teos ei ole alueen historian keinotekoista romantisointia, sillä kuka tahansa aluetta ennen asuinrakennusten valmistumista samoillut, voi todistaa maaperän olleen täynnä Arabian entisen tehtaan jälkeensä jättämää fyysistä muistijälkeä. Monumentaalisempaa ja dynaamisempaa kategoriaa tarjoilee vuorostaan Tuuli ja Kivi Sotamaan kineettinen Sirocco. Paikallinen nuoriso on sen lomasta löytänyt suojaisen tapaamispaikan, jossa kierroksen aikanakin riitti vierailijaa. Tämä oli muistutus siitä, että suurikokoiset teokset ovat parhaimmillaan kun ne ovat, eivät pelkästään esteettisesti, vaan myös tilallisesti kutsuvia ja lähestyttäviä. Ne voivat toimia vaikka alustana esteettiselle kaupunkipiknikille, kuten Elina Aallon Arabian matto-teos.
Alueen viimeinen tilkku joutomaata on myös elävöitetty, asukkaiden otettuaan sen haltuun kaupunkiviljelyn avulla. Tämä on hyvä muistutus siitä kuinka elävää ja yllätyksellistä ympäristöä syntyy myös vertikaalisesti ilman ylhäältä päin koordinoitua toimintaa. Elämyksellinen rakennettu ympäristö varmasti rohkaisee myös omalta osaltaan asukkaita luovaan ympärisön havainnointiin ja hyödyntämiseen.
Lähimpänä merta asuinalue on kohdassa, johon sijoitettiin oleskelupaikka veden ja arkkitehtuurin vaikutuspiiriin. Katsottavaksi ja koskettavaksi tarkoitetun teoksen suunnitellut Esa Vesmanen kertoi Arkkitehtiuutisille Taikakivistä ja niihin liittyvästä julkisen käyttötaiteen problematiikasta:
Taikakivet teoksen lähtökohta oli minulle läheinen meri ja muistumat saariston kivirannoista. Albert Edelfeltin maalaus Leikkiviä poikia rannalla oli minulla myös mielessä kun tein teoksen. Miksi julkisella teoksella ei voisi leikkiä tai käyttää sitä samoin kuin käytämme muita esineitä julkisilla paikoilla: penkkejä, katoksia, leikkipaikkoja? Aiemmin julkiset teokset nostettiin jalustalle. Ne olivat tavallisten kuolevaisten yläpuolella. Nyt teokset toimivat vasta kun katsojat voivat käyttää niitä tai sukeltaa niiden sisään. Hyvänä esimerkkinä voisi olla sellaisten taiteilijoiden teokset kuten Ernesto Neto, James Turrell tai Jacob Dahlgren. Minusta katsoja on kokija, joka omalla toiminnallaan saa teoksen elämään. Teoksia on mukava kosketella.
Teosten materiaali on perinteinen pronssi, jonka valitsin sen kestävyyden ja valoa heijastavan ominaisuuksien vuoksi. Halusin, että ihmiset tulisivat istumaan kiville ja omalla istumisellaan kiillottavat kivien sileää pronssipintaa samalla kun he voivat pyöritellä istuimiaan. Kiiltävä pronssi heijastelee auringon valoa ympäröiviin rakennuksiin. Teos on tavallaan taideteoksen ja tuolin välimuoto.
Suurin haaste projektissa oli saada kivet liikkeelle ja pyörimään. Tehtävässä auttoi metallimies Seppo Jokinen, joka on tottunut tekemään toimivia demoja tiedekeskus Heurekassa. Kivet on ripustettu laakeroidun akselin varaan ja niihin asennettiin mopon jarrut hidastamaan raskaiden kivien liikettä. Holtittomasti pyörimään lähtevät kivet olisivat olleet liian vaarallisia käyttäjille. Haaste oli myös saada rakennustarkastajat hyväksymään pyörivät kivet teokseksi ennemmin kuin leikkipaikaksi. Leikkipaikan määräykset olisivat rajoittaneet kivien pyörimistä entisestään. Oli hauskaa miten kivien asennus- ja tarkastusvaiheessa kaksi koulupoikaa tuli pyörittämään kiviä vauhdilla samalla kun rakennustarkastajat mittailivat kivien etäisyyksiä toisistaan. Pojat pyörivät kivien päällä villinä ja juoksivat sitten pois. Juoksumatkalla he törmäsivät toisiinsa ja kaatuivat päistikkaa maahan. Ilmeisesti pyörivät kivet itsessään eivät olleetkaan liian vaarallisia ympäristölleen!
(Kuvat Esa Vesmanen)
Kierroksen jälkeen kuultiin Villa Bokvillanissa projektisuunnittelija Hanna Hannuksen johdolla esittely prosenttiperiaatteen tulevaisuudesta ja käytiin vilkasta keskustelua sidosryhmien kesken. Keskeiseksi asioiksi nousi ja nostettiin tutkimuksen ja tiedotuksen lisääminen: syksyn Kuntamarkkinoilla on tarkoitus esitellä hanketta ja uutta tutkimustietoa, kohderyhmille on tekeillä videosarja ja esite, taiteilijoille on suunnitteilla lisää koulutusta ympäri Suomea ja verkostoitumistilaisuuksia arkkitehtien, läänintaiteilijoiden virkamiesten ja suunnittelijoiden kaavaillaan. Myös taideasiantuntijoiden merkitystä projektien edistämiseen ja läpivientiin korostettiin.
Vapaassa keskustelussa esiin nousivat myös prosenttiperiaatteen ristiriidat ja huolenaiheet: kun muut konsultit ja insinöörit osaavat arvottaa työnsä ovat taiteilijat usein liian vaatimattomia tai osaamattomia laskuttamisen suhteen, rakennusyhtiöt voivat valita graafisen suunnittelijan vastaamaan taiteesta tai koulujen kanssa järjestetyt projektit ohjaavat työt opiskelijoille.
Olennaista on myös elävän vuorovaikutussuhteen suhteen ylläpitäminen ympäristön ja taideteoksen välillä. Tähän interaktiivisuuteen (jota ilman taideteos ei voi saavuttaa todellista potentiaaliaan ja oikeutustaan) antaa esimerkiksi netti hyvät mahdollisuudet. Keskustelussa esiin noussut yhteisötaide, nostaa vielä suoremmin esiin osallistumisen ja positiivisen vuorovaikutuksen, ja siitä saamme varmasti tulevaisuudessa kuulla enemmänkin.
Korjausrakentamisen määrän lisääntyessä suhteessa uudisrakentamiseen olisi olennaista huomioida prosenttiperiaatteen mahdollisuudet esimerkiksi sisätilojen teknisen, toiminnallisen ja esteettisen saneerausten yhteydessä. Suuri osa nyt remonttiin joutuvasta 60- ja 70-lukujen usein hyvinkin yksioikoisesta rakennuskannasta antaa mielenkiintoisen mahdollisuuden haastaa käsityksiämme lähihistorian arkkitehtoonisesta perinnöstä, paikallishistoriasta ja arjen kulisseista taiteen keinoin.
Teksti ja kuvat (ellei toisin mainita) - Tatu Ahlroos 2014
